Kun inspiraatio astuu pihallesi – Matt Harnacke, Jesse Drent ja Lapland meillä
Kun Jesse Drent ilmestyi ensimmäisen kerran ruudulleni vuosia sitten, en uskonut, että kirjoittaisin koskaan mitään tällaista.
Aloitin pyöräilyn juuri hänen videoidensa ansiosta.
Voitte varmaan kuvitella, miltä tuntui, kun Jesse ja Matt Harnacke saapuivat tammikuussa 2025 luoksemme yhdessä HorseWorldTV:n tiimin kanssa, sillä kyseessä ei ollut pelkkä ”yhteistyö” tai ”vierailu”, vaan sellainen hetki, jolloin ympyrä sulkeutuu ja tajuaa yhtäkkiä, kuinka pitkälle on tullut huomaamattaan.
Ja mikä on kaikkein hulluinta?
Tuolloin maatilamme oli vielä täysin keskeneräinen.
Ei viimeisteltyjä rakennelmia, ei valmiita elämyskeskusta, vain me, hevoset, maasto ja kaikki vielä keskeneräistä.
1. päivä – esittely siitä, miltä arki todellisuudessa näyttää arktisissa olosuhteissa
Ensimmäisenä päivänä, kun Matt Harnacke ja Jesse Drent vierailivat Lapissa, emme ryhtyneet mihinkään näyttäviin temppuihin, vaan keskityimme asiaan, joka on meille niin arkipäiväistä, että unohdamme toisinaan, kuinka ainutlaatuista se oikeastaan on: siihen, miten pidämme hevosia ja elämme niiden kanssa Lapin ankarissa talviolosuhteissa.
Vietimme päivän tutustumalla tilamme toimintaan ja selittämällä, kuinka hevoset elävät ulkona laumoissa jopa kovalla talvella, kuinka niiden suoja, liikkuminen ja ruokinta on järjestetty, ja miksi tämä elämäntapa edistää niiden hyvinvointia tavalla, joka vastaa niiden luonnollista käyttäytymistä, vaikka lämpötilat laskisivatkin selvästi alle sen, mihin useimmat ihmiset ovat tottuneet.
Keskustelimme seuraavista aiheista:
- miten hevoset sopeutuvat kylmään
- miksi liikkuminen on tärkeämpää kuin tallissa oleskelu
- miten rutiinit auttavat pysymään rauhallisena jopa ääriolosuhteissa
Sen sijaan, että siitä olisi tullut ”oppitunti”, siitä kehittyi pikemminkin yhteinen ajatustenvaihto, jossa erilaiset lähestymistavat hevosurheiluun kohtasivat toisensa hyvin jalat maassa ja kunnioittavalla tavalla.
2. päivä – perinteiden pariin liikkeen kautta
Toisena päivänä siirryimme aiheeseen, joka on todella tärkeä osa sitä, mitä haluamme pitää elossa täällä: hevosia koskevat perinteiset taidot.
Esittelimme heille ratsastusjousiammunnan, jossa keskittymiskyky, tasapaino ja ajoitus yhdistyvät tavalla, joka pakottaa sinut olemaan täysin läsnä, sillä et voi hallita kaikkea kerralla – sinun on luotettava hevoseen ja omaan kehoosi.
Sen jälkeen teimme jotain, mikä tuntuu aina hieman epätodelliselta jopa minusta:
hiihtelimme hevosen vetämänä.
Hevosen vetämänä lumessa liikkuminen luo aivan ainutlaatuisen tunteen, jossa nopeus, hiljaisuus ja yhteys sulautuvat yhteen, ja vaikka se näyttää ulkopuolelta katsottuna hauskalta, se vaatii myös paljon luottamusta hevosen ja ihmisen välillä.
3. päivä – pyöräilyä -28 asteen pakkasessa tunturilla
Kolmas päivä on luultavasti se, joka jää minulle pisimpään mieleen.
Lähdimme ratsastamaan tuntureille. Ja lämpötila oli -28 °C.
Tuollaisessa kylmyydessä ratsastamisessa on jotain aivan erityistä, sillä kaikki hidastuu luonnollisesti – hevosten hengityksestä omien liikkeideni rytmiin – ja jopa äänimaailma muuttuu, kun lumi vaimentaa lähes kaikki äänet.
Seurasimme tuttuja reittejämme vaaroille, samoille maisemille, joihin vietämme vieraamme, sillä nämä paikat edustavat juuri sitä, mitä haluamme ihmisten täällä kokevan: avaruutta, hiljaisuutta ja yhteyttä luontoon, jota ei voi oikein selittää, ellei sitä itse koe.
Ja siinä kylmyydessä ei juurikaan puhuta. Ajetaan vain.
4. päivä – työhevoset perinteisellä tavalla
Neljäntenä päivänä siirryimme ratsastuksesta perinteisempään hevosten kanssa työskentelyyn.
Aloitimme hevoskärryajelulla, liikkumalla talvimaisemassa hitaammassa ja raskaammassa rytmissä, joka tuntuu aivan erilaiselta kuin ratsastus, ja syvennyimme sitten perinteiseen tietotaitoon opettamalla, kuinka hevoset valjastetaan perinteisin suomalaisin menetelmin.
Sen jälkeen menimme vielä askeleen pidemmälle ja suuntasimme metsään tekemään puunkorjuuta hevosten avulla, eli vetämään tukkeja metsästä samalla tavalla kuin on tehty sukupolvien ajan, ennen kuin koneet korvasivat tämän menetelmän.
Tämä osa tuntui minusta erityisen tärkeältä, koska se yhdistää kaiken toimintamme paljon pidemmälle aikajänteelle, jolloin hevoset eivät olleet pelkästään seuralaisia tai urheilueläimiä, vaan välttämättömiä kumppaneita jokapäiväisessä elämässä – ja juuri tätä haluamme todella vaalia ja jakaa kaikessa siinä, mitä olemme rakentamassa.
Mitä nuo neljä päivää todella merkitsivät
Yksinkertaisesti sanottuna kyse ei ollut siitä, että olisin halunnut näyttää jotain täydellistä, vaan siitä, että halusin jakaa jotain aitoa, joka oli vielä keskeneräistä.
Emme odottaneet, että kaikki olisi valmista.
Emme yrittäneet peitellä keskeneräisiä kohtia.
Kutsuimme heidät vain maailmaamme sellaisena kuin se on.
Ja minulle henkilökohtaisesti oli jotain hyvin vaikuttavaa seistä siellä, keskellä keskeneräistä karjatilaa Lapissa, ja tajuta, että sama henkilö, joka aikoinaan innosti minut aloittamaan ratsastuksen, oli nyt täällä kokemassa sitä, mitä olemme rakentaneet.
Ei vielä valmis.
Mutta nyt riittää.
Ja jos olet rakentamassa jotain itse
Ehkä olet juuri nyt samassa vaiheessa, jossa asiat ovat vielä sekavassa tilassa, keskeneräisiä eivätkä aivan ”valmiita”.
Tämä on muistutus siitä, että sinun ei tarvitse odottaa.
Voit jo nyt alkaa elää sitä, jakaa sitä ja antaa muidenkin olla osa sitä.
Koska joskus merkittävimmät hetket koetaan juuri siellä – prosessin
keskivaiheilla, ei sen lopussa.
